sunnuntai 20. marraskuuta 2011

eläinten "hoitopäivä"

Tänään meille tuli kylään tuttava eläinlääkäri :) Ensin hän tuli tallille raspaamaan Peksun. Edellisestä raspauksesta on aikaa n. puoli vuotta, mutta halusin silti jo raspattavan. Ennen ollaan pidetty pidempää väliä!

Peksu käyttäytyi oikein mallikkaasti, paitsi lopussa alkoi jo vähän kyllästyttää. Homma saatiin kuitenkin hoidettua ja eläinlääkäri kertoi Peksun olevan hänen ensimmäinen raspattavansa jota ei tarvinnut rauhoittaa. Hyvä Peksu! ;)

Tarkoitus oli mennä maastoon kävelemään ilman satulaa, mutta en sitten viitsinyt kuolamia raspauksen jälkeen pistää. Niinpä lähdettiin riimu päässä kävelemään tielle ja nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta :) Mukaan lähti yksi tallin poni vuokraajansa kanssa ja oli kiva saada jutella jonkun kanssa lenkin ajan.


Tallilla otin Peksun sisäloimen pois ja aloin harjailemaan. Huomasin sitten, että (ilmeisesti) eilisestä kuljetuksesta johtuen Peksulla on selässä 2 karvatonta kohtaa. Putsasin kohdat ja laitoin kerroksen rasvaa. Ihan ajatuksissani jätin loimen puoliksi Peksun päälle kun lähdin hakemaan tavaroita satulahuoneesta, mutta ei sitä paljoa näyttänyt haittaavan! :D




Kotona sitten eläinlääkäri oli meidän maastoreissun aikana ehtinyt antamaan meidän kahdelle kissalle rokotteet sekä koirallemme kaksi eri rokotetta. Toisen kissan kanssa oli kuulemma ollu paljonkin ongelmia, mutta toinen ei ollut edes huomannut. Vain vähän murissut jälkeenpäin :D

Sitten koko perheen voimin siivottiin meidän autotalli, että saadaan mun bemari ja siskon mopoauto sinne lämpimään talveksi. Näissä kummassakaan ei ole mahdollisuutta lämppäreille, joten saavat olla tallissa. Mun toinen auto ja äitin auto ovat sitten talven ulkona pressukatoksissa :)

Ja reippaana poikaystäväni vaihtoi puntoon talvirenkaat. Bemariin pitäisi sitten vaihtaa jossain vaiheessa ensiviikolla! Illalla kävin saunassa ja tein koulujuttuja, niin taaskin venyi postausten kirjoittaminen :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti