perjantai 27. tammikuuta 2012

[116.] Kuolainpohdintaa

 Itse olen lomalla, mutta tässä teille ajoitettu postaus! :)

Kuten otsikko kertookin, niin olen pohtinut Peksulle uuden kuolaimen hankintaa. Tai no "pakkohan" se on, koska olen ostamassa toisia suitsia. Eli sitten olisi omat esteille ja kouluun.

Meillähän on tällä hetkellä, ja aina ollut, käytössä ihan se tavallinen nivelkuolain niin esteillä kuin koulussakin. Peksu on aika herkkäsuinen, mutta laukoissa ja esteillä kuumuva. Herra rakastaa hyppäämistä ja tasan hyppää miten päin vaan. Mulla vaan ei esteillä pahemmin ole "vaikutusvaltaa" tähän hevoseen. Kun Peksu tietää mikä este mennään seuraavaksi, niin sehän tasan menee mistä itse näkee parhaimmaksi mennä ja millä vauhdilla. Eli mun pidätteet ei tunnu missään ja kääntyminen tuppaa olemaan hankalaa :D

Olen pohtinut 3 eri kuolainta, jotka kaikki ovat myös sallittuja koulukilpailuissa.. Eli näitä kannattaisi silloin kokeilla myös ihan sileällä ratsastukseen.
Fullcheek -kuolain


Fullcheek on pohtimistani kuolaimista kaikista kovin. Tämä auttaisi erityisesti käännöksissä, ja sopisi siis esteille!
 D-rengaskuolain


D-rengaskuolain olisi hieman kovempi kuin alla oleva vaihtoehto, mutta kuitenkin voisi sopia herkkäsuiselle. Kuvasta poiketen, ostaisin nivelletyn, enkä kolmipalaa.
Oliivikuolain


Oliivikuolain on lähes tavallista pyöreärenkaallista nivelkuoltainta vastaava, mutta ei nipistele hevosen suupieliä.

Loppupeleissä oliivikuolaimen ja nykyisen nivelkuolaimen välillä eroa ei kamalasti ole, mutta kun pärjätään nytkin ihan hyvin tuolla nivelellä niin miksi sitä toisaalta lähtisi vaihtamaan? Ihan uteliaisuudesta haluaisin kuitenkin ostaa uuden kuolaimen ja testata sitä! :D Näissä kaikissa olisi vielä se hyvä puoli, että ovat sallittuja sielä koulukisoissakin.



Hackamore  


Noista kolmesta ylemmästä olisi siis tarkoitus lähteä kokeilemaan sopivaa. Mutta haluaisin myös ehdottomasti päästä testaamaan Peksun ratsastamista hackamorella tai ihan kuolaimettomilla suitsilla! Entinen omistaja on ainakin joskus ratsastanut hackamorella ja aikoinaan Peksulla on myös kisattu niin esteitä kuin kenttääkin hackamorella!

Pistäkääs lukijat kommenttia tulemaan, mitä kuolaimia teillä on käytössä, missä tilanteissa ja millaisilla hevosilla. Ja saa auttaa mua tän pulman kanssa! :)

Kaikkien kuolainkuvien © Hööks ! Pahoittelen tyhjää tilaa, kuvissa oli paljon valkoista...

Ja nyt siis viikonloppuna postaustauko!

torstai 26. tammikuuta 2012

[115.] Epätoivoista kouluratsastusta

Eilen kävin katsomassa reilu puoli tuntia kun vuokraaja ratsasti Peksulla. Hän huomasi saman, että Peksu on todella jäykkä ja erityisesti oikealle. Vuokraaja ratsasti ihan nätisti ja rennosti Peksulla, mutta ravi meni huomattavasti paremmin kuin käynti! Käynnissä Peksu vaan heitteli päätään koko ajan.

Sitten kävin tuhlailemassa 87€ bemarin tankkiin ja ostin Peksulle säkin peacemakeria ja säkin pellavaa! Olisin kokeillut Charles Owenin Hampton -kypärää, mutta myynnissä oli vain 57 ja 59 kokoja. Myyjä sanoi, että välikokoja tulee parin viikon sisään, eli täytyy käydä aina välillä kurkkailemassa :)

Charles Owen Hampton



Tänään Peksu olikin sitten aivan kamala ratsastaa. Alkuun meni vielä ihan hyvin, mutta sitten ei ollut kuin alamäkeä. Keventelin kauan ja tehtiin vaikka minkänököistä ympyrää ja kiemurreltiin ympäri kenttää. Tavoitteena oli saada Peksu kuulolle ja rennoksi ennen laukkoja. Laukat menivätkin suoraan sanottuna ihan perseelleen. Ei kyllä tullut mistään mitään ja hevonen ei ollut ollenkaan yhteistyöhaluinen! En edes muista koska viimeksi oltaisiin laukattu noin kauan.. Kumpaankin kierrokseen peksu oli mahdottoman jäykkä ja takajalat huitelivat tasan jossain muualla kuin missä pitäisi...! Todella upeitakin pätkiä mahtui mukaan ja ihan ihmettelinkin miten samalla kertaa laukan laatu voi vaihdella niin paljon. Väsyin itsekkin kunnolla ja Peksukin oli aivan hikinen kaulasta vaikka on klipattu. Loppuraveissa mentiin reippaasti eteen ja siinä Peksu tuntui edes vähän hevoselta. Niin ja ratsastin 80min + 15min loppukäynnit talutellen tiellä.

Eipä siis kovin hyvältä vaikuta tulevia koulukisoja ajatellen. Ja lieneekö sattumaa, että viime viikolla meillä oli täysin sama ongelma vuokraajan ratsastuskerran jälkeisenä päivänä... No, mutta ensi kerralla sitten paremmin! :) Ja eiköhän Peksu ole huomenna ihan mukava ratsastaa. Heti kun paranen niin lupaan varata meille kouluvalmennuksen!!

PIENEN PIENI TAUKO LUVASSA! Lähden perjantai aamuna, eli huomenna, klo 9 Tahkolle viikonlopuksi! (Heppa käydään tietenkin ratsastamassa aamulla, eli aikainen herätys luvassa!) Takaisin tullaan sunnuntaina iltapäivästä ja olen luvannut viettää sitten aikaa Tomin kanssa. Joten seuraavan postauksen kirjoittelu meneekin maanantaille! Jos sää sallii, niin Tomi tulee kuvaamaan ratsastusta maanantaina, joten sitten olisi teillekkin katseltavaksi niitä ratsastuskuvia! :) Eli hyvää viikonloppua kaikki ihanat lukijani ja alkuviikosta palaillaan taas! :)

ps! Monet ovat vastanneet kyselyyn, että blogissa on vähän parantamista. Laittakaa mulle ihmeessä palautetta, että mitä muutoksia haluatte. Teitähän varten minä täällä kirjoittelen ja haluan että ulkoasukin on teidän mieleen! :) Eli siis ehdottomasti kritiikki on myös tervetullutta!

pps! Tälle päivälle olin suunnitellut jo kuolainpostauksen, mutta tästäkin postauksesta tuli näin pitkä ja tein muutoksia. Eli siis huomenna luvassa ajoitettu kuolainpostaus! Ja pahoittelen säätöä, jos joku ehti sen jo näkemään, kun julkaisin sen ensin mutta poistinkin sittenkin. Eli sittenkin huomenna luvassa postaus :D

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

[114.] Blogi uudistui!

Blogi koki melkoisen muodonmuutoksen, mutta halusin edelleen pitää sen todella yksinkertaisena! Värit muuttuivat yksinkertaisemmiksi ja koitin tehdä ulkoasusta mahdollisimman pelkistetyn. Otsikostakin poistin kuvat ja jätin jäljelle vain tekstin. Sivupalkkiin tuli myös uudistuksia.

Ja vihdoinkin sain valmiiksi kaikki sivut edes osittain. Peksulle lisäsin rakennekuvan (parempi tulossa kunhan saan otettua!) ja siirsin kisatulokset omalle sivulleen. Tein myös kalenterin vuodelle 2012, jonne merkkaan sitten kaikki mahdolliset kisat, valmennukset, eläinlääkärit yms. Galleriaan lisäilin muutamia kuvia jotka ovat omasta mielestäni niitä kaikkein onnistuneinpia.

Toivottavasti pidätte ja nyt sitä palautetta tulemaan! :)

ps! sivupalkissa on kaksi uutta kyselyä!

[113.] Kaikkea kivaa Peksulle! :)

Kollaasin kaikki tavarat ovat oikeasti ostoslistalla! Rahan löytyminen on vaan se toinen puoli...





Suitset tarvikkeineen : Peksulla on aina ollut käytössä meksikolaiset suitset ja nyt haluaisin ostaa toiset suitset jotka olisivat enemmän kouluratsastustyyliset ja kapeat! Ja sitten voisin ostaa meksikolaisiin jonkun vähän vahvemman kuolaimen esteille, kun nyt käytössä nivel. Ja ehdottomasti suitsiin timanttiotsapanta, mutta voisi olla kapeampi kuin kuvassa (on sama kuin nykyinen otsapanta). Mielestäni Peksulle vaan sopii timantit! :D Ja parhaat ohjat on kumikangasohjat stoppareilla!



Söpöt timantit, eikö? ;) 


Fullneck saderatsastusloimi : tämä olisi kätevä niin kotona kuin kisapaikoillakin!

Villaratsastusloimi : meiltä ei löydy kuin yksi fleeceratsastusloimi, joka on vielä kaikenlisäksi ruman värinen :D

Back on track selänlämmitin : olen kuullut näistä paljon hyvää ja vanhemmalle hepalle olisi varmasti mukava :) Ja selkäkipujen takia ollaan käyty kiropraktikolla (hinta n. 100€/kerta, kallista!!) ja käytetty Arnikaa, mutta tämä siis vielä puuttuu!

Kouluhuopa : Äiti on jo kauan sitten lupautunut ostamaan Peksulle kunnollisen ja jämäkän kouluhuovan. En vain ole löytänyt vielä mieleistä!


Ja sitten ratsastusasioihin... Kevyesti ollaan nyt menty kun oon ollut kipeänä.

Perjantaina Peksulla oli kengitys. Viimeksi ei laitettu ollenkaan tilsakumeja, mutta tälläkertaa laitettiin eteen. Etukengät ovat alkaneet pysymään paremmin putsien ansiosta, mutta takakengät löystyvät helposti. Kaikkiin kenkiin vaihdettiin kärkihokit! Peksu seisoi todella nätisti koko kengityksen ajan ja sai ihan kauheasti kehuja kengittäjältä :) Peksuhan on kiinni käytävällä vain kengityksissä eikä ikinä hoitotilanteissa, koska pelkään vetopaniikkia :/ 

Käytiin vielä kentällä kevyesti menemässä kaikki askellajit läpi ja testailemassa uusia tilsakumeja!

Lauantaina oli spurttailupäivä pellolla ja mukana oli kaveri heppansa kanssa. Lunta oli paljon ja meillä oli todella hauskaa! :) Peksu ei oikein ravissa jaksanut tehdä mitään, mutta kun askellaji vaihtui laukkaan niin kummasti alkoi löytyä intoa. Nyt uskalsin antaa Peksun mennä niin kovaa kuin itse halusi ja hyvin jäi kaverin heppa tälle ex-laukkailijalle kakkoseksi, tultiin takaa ja ohi ulkokaarteesta! :D

Sunnuntaina menin vasta puoli 7 aikaan tallille ja mentiin kentällä peruskoulujuttuja. Peksu oli ihan kiva ratsastaa, mutta en tajua miten se on niin jäykkä ja varsinkin oikeaan kierrokseen!! Tehtiin siis paljon taivuttelevia juttuja ravissa ja koitin saada Peksun mahdollisimman rennoksi ja taipuisaksi. Lopuksi olin todella tyytyväinen Peksuun. Tallissa heitin vielä iltaruuat kaikille hepoille ja pistin tallin kiinni (:

Maanantaina kävin taas myöhään tallilla kun oli ollut töissä. Otin koiran mukaan juoksentelemaan kun se nykyään osaa olla hyppimättä hevosta päin mun ollessa selässä... Mentiin sisäloimi päällä kentälle ilman satulaa, kevyesti pitkässä ja rennossa muodossa ravailemaan + laukkailemaan. Peksu oli huomatavasti taipuisampi verrattaessa sunnuntaihin!

Tiistaina oli oma olo ihan kamala, joten mentiin puolituntia kentällä ilman satulaa. Vähän otettiin ravia ja taas taivuteltiin paljon!

Sitten kun taas itse paranen niin saatte kyllä yksityiskohtaisempia ratsastuspostauksia ja kuvia harjoituksista! (: Ratsastuskuvia mulla ei ole oikein mahdollista saada, koska ei ole ketään kuvaajaa :/ Tämän viikon sunnuntaina voi kuitenkin olla, että Tomi tulee kuvaamaan! (:

Tänään en mennyt kouluun ja on vuokraajan pävä käydä tallilla, mutta ajattelin mennä katsomaan ja ehkä pitämään vähän tuntia. :)

tiistai 24. tammikuuta 2012

[112.] jostain rahaa, kiitos!

Ja nyt oon sitten kipeenä! Tää ei ole kyllä yhtään kivaa, eikä varsinkaan hevosenomistajalle... Eilen töissä alkoi tulla huono olo, ja tänään aamulla jouduin käymään lääkärissä hakemassa lääkkeitä. Onneksi ei ollut poskiontelontulehdus!! Eipä tässä auta kuin lepäillä ja olla koulusta pois, mutta hevonen on sen sijaan pakko hoitaa.

En kyllä helpolla jätä menemättä tallille, koska kun hevonen on tullut hommattua niin sittenhän se hoidetaan! Vaikka heppa asustaakin täysihoitotallilla niin mun mielestä omistajalla on kyllä silti vastuu käydä sielä.

Nooh, kipeenä ei tietenkään ole parempaakaan tekemistä kuin katsella uusia varusteita ja tässä niistä pieni kollaasi + perustelut alla! :D






























Ratsastussaappaat : mulla ei ole ikinä ollut ratsastussaappaita, jos nyt serkulta saatuja ikivanhoja Aigleja ei lasketa mukaan... Käytössä on siis kengät + varret ja on nekin ihan kiva yhdistelmä, mutta saappaat on aina ollut haaveissa :) Osasyynä tähän on myös tietty ollut se, että mun jalkaan ei vaan millään meinaa löytyä sopivia saappaita kohtuullisesta hintaluokasta.

Ratsastushousut : ihankun mulla ei olisi niitä kymmeniä? Lempparit, eli juuri nuo Horzen Grand Prixit, alkavat pikkuhiljaa sanomaan itsensä irti :( Väri on kulahtanut, polvessa pieni reikä ja vasemmasta reidestä paikka on kulunut nyppyläiseksi (miksi vain siltä puolelta? :o)

Kypärä : ratsastanut olen varmaan 8 vuotta (josta 2 vuotta ollut oma hevonen) ja koko sinä aikana mulla on ollut  vain 2 kypärää!  Ensimmäinen oli sellainen perus potta samettikypärä kunnes ostin ilmastoidun kypärän. Horzelta. Nykyinen kypärä on ollut käytössä 6 vuotta. Hui nyt alkoi ihan pelottaa! :D Vanhoissa kuvissa kyseinen kypärä on ollut päässä ainakin elokuussa 2006. Hei oikeesti, aika ostaa uusi, ihan turvallisuudenkin kannalta ?!!? Joku CO:n voisi olla kiva, koska haluaisin yksinkertaisen "kouluratsastuskypärän".

Ohut ratsastustakki : oikeaa ohutta ratsastustakkia mulla ei ole edes koskaan ollut :D käytössä ollut jotain vanhoja tuulitakkeja...

Ohuet ratsastushanskat : näitä vaan ei voi olla liikaa!

Kannukset : Nyt käytössä pallopäiset junnut, joten joihinkin vähän pidempiin tylppäpäisiin voisi vaihtaa.

Kisatakki : Enhän mä nyt kauheasti kisaa, mutta kun esteille ja kouluun löytyy valkoiset housut niin olisi kiva ostaa joku siistimpi takki. Olen kyllä ajatellut ostaa vain jonkun mustan huputtoman fleecen tms :)

VALMENTAJA : Monta kertaa olen etsinyt valmentajaa, mutta aina se ajan sopiminen on jäänyt, vaikka mahdollisesti sopiva valmentaja olisi jo löytynyt.

Eli tästä päätellen en ole mikään varusteratsastaja, enkä muutenkaan panosta varusteisiin :D



Huomenna sitten luvassa, mitä kivaa Peksulle voisi hommata :)

lauantai 21. tammikuuta 2012

[111.] Kuvapostaus : Peksu

Nyt paaaljon kuvia Peksusta joulukuulta! Kaikki paitsi ensimmäinen kuva, on otettu sillä uudella 50mm putkella! Myöhemmin kirjoittelen kyllä siitä putkestakin jonkunlaisen postauksen.

Mutta nyt Peksun kuviin, ettei täysi ei-heppa-aiheiseksi ole muuttunut tämä blogi...



Peksu ja P:n muotoinen joulupipari! Sisko teki tämän Peksulle ja häen poikaystävänsä 
teki myös sellaisen pekoinin muotoisen, joka näkyi edellisessä postauksessa. 
Peksuahan on joskus aikoinaan kutsuttu Pekoniksi!



Peksu sai talliin päälle juuri pestyn loimen :)









Peksun ruuat on kuvassa oikealla, ja yrittää aina niitä saada kurkkimalla karsinanovesta :)



Päiväheinillä! Taustalla kuvassa tarhanaapuri : Goiko





























Peksu muistuttaa kaikkia : pipo päähän pakkasella! :)


perjantai 20. tammikuuta 2012

[110.] Kuvapostaus : joulukuu

Peksun kengitys on tänään puoli kolmen aikaan, joten kohta lähden tallille enkä illalla enää teille ehdi kirjoittelemaan. Parempaakaan aihetta en keksinyt, joten saatte nyt kuvia itsestäni mun synttäreiltä sekä jotain mun joululahjoja! :D



Emmi 19v!



Liian söpö ilme julkaistavaksi, mutta tuossa näkyy vaatteet edes jotenkin! :)



msi :n läppäri, suojamuovitkin vielä paikoillaan!



Uusi läppäri <3 tää on todella tehokas pelikone, joten sopii hyvin kuvien/videoiden muokkaukseen! Ja teen lähes päivittäin koulujuttuja koneella, joten koneen täytyy olla toimiva ja kiva käyttää! :)



Mä olen monta vuotta halunnut tälläiset eläintossut! :D Vihdoin äiti löysi mulle sopivat :) Meillä on kotona kylmät kivilattiat ja nää on mukavan lämpimät. Pienenä kun on jäänyt jotain saamatta niin se on pakko saada vaikka olisi jo ehkä "yli-ikäinen" söpöihin eläintossuihin ;)



Suoristusrauta ja tallikengiksi Reinot! Crocsit ei ole niin kivat tallikengät talvella :D






Hanskoja, meikkejä, kuorintavoide, koruja, cd-levyjä ja hajuvesiä....



Ja tässä vielä kuva Peksusta jouluaattona vesisateessa erittäin kiinnostuneena joulupiparistaan! :D


Kyllä tämä edelleen hevosaiheinen blogi on myös! Eli huomenna saatte sitten heppakuvia (:


PS!!!!!!
Ennen laitoin teille tänne myös niitä puhelimella kuvattuja kuvia. Nyt kännykkäni kamera on hajonnut, joten valitettavasti päiväkohtaisia kuvia tulee vähemmän, koska en aina jaksa raahata järkkäriä mukaan. Tarkoituksena olisi kuitenkin piakkoin ostaa uusi puhelin, koska vanha on aika huonossa kunnossa (pian jo 2 vuotta vanha!Eli sitten mulla on taas mahdollisuus kuvailla teille enemmän päiväkohtaisia kuvia! :)

torstai 19. tammikuuta 2012

[109.] Saanko esitellä...

...uusi pieni pörröinen perheenjäsenemme: syyrialainen uros hamsteri, jolla ei vieläkään ole nimeä! Pikkuinen on syntynyt 4.12.2011 ja tuli meille pari päivää yli luovutusiän. Noh teitä ei ehkä kiinnosta heppablogissa lukea hamsterista, mutta on se söpö ja  käsittämättömän PIENI! :D Meidän edelliset hamsterit on tulleet aina meille vanhempina ja ovat olleet pitkäkarvaisia ja sen paksun turkin peitossa. Tämä on kyllä melkoinen rääpäle!












Sitten heppajuttuihin... Tänään mun oli tarkoitus liikuttaa Peksua ihan kevyesti, koska huomenna on kengitys ja toinen takakenkä on tosi löysällä. Oon jo 2 viikkoa odottanut, koska se tippuu. Ei onneksi ole lähtenyt irti!

Peksu oli oikein mukavalla tuulella tänään :) Nyt kun on vähemmän pakkasta, niin vaihdoin punaisen 300g sisätoppiksen (joka on oikeasti vanha ulkotoppis) ohuempaan siniseen 150g. Jätin riimun päähän ja putsit jalkaan, putsasin vain kaviot ja laitoin Peksun liinaan kiinni. Ensin kentällä taluttelin vaan, mutta päätinkin mennä selkään. Reinot ei ole kovin hyvät kengät talutella heppaa lumisella kentällä :D No pikaviritys ja tein liinasta "ohjat" riimuun ja kiipesin selkään. Peksu oli tosi laiskimus tänään ja näytti oikein tyytyväiseltä kun sai tallustella rauhassa ympäri kenttää. Hienosti pää pysyi rennosti alhaalla ja kaula pitkänä :) Jarrut myös toimi!



Ahkeran keittiö-apuilaiseni "Tabbyn" kanssa saatiin aikaseksi tehtyä se suklaajuustokakku! Taustalla näykyy hienosti lautasella suklaat sulamassa vesihauteessa! Ja palkaksi kissa
sai nuolla kermavaahto + suklaatäyteastiat. Tämä kissa söisi ihan oikeasti mitä vaan...


Huomenna jätän koulun kokonaan väliin ja nukun niin pitkään kuin mahdollista! :) Peksulla on kengitys (koitan saada vaikka siitä otettua teille kuvia!) ja sitten tarkoituksena ratsastaa kentällä. Täytyy taas saada herran kouluratsastuksen makuun, kun tämä nykyään mieluummin viilettäisi pitkin peltoja tai ihan vaan kävelisi pitkin ohjin ympäri kenttää... Eli ei kovin lupaavaa tällä hetkellä kisakautta ajatellen.

Huoneen siivous on edelleen kesken vaikka yritys on ollut kova! Tomi tulee kuitenkin huomenna ekaa kertaa intistä lomille ja kahden viikon odottelun jälkeen taas taas viettää hänen kanssa aikaa. Lauantaina Tomi on lupautunut tulla tallille mukaan katsomaan Peksua, joten jotain kuvia/videota on varmaan luvassa ratsastuksesta! Ne kuitenkin saatte vasta ensi viikolla / sunnuntaina. Lauantaille koitan väsätä jonkun ajoitetun kuvapostauksen, niin blogi pysyy elossa!

Toivottavasti jaksatte myös lukea tälläistä muutakin kuin heppajuttuja!

Hyvät torstain jatkot ja kohta saa taas nauttia viikonlopusta! :)

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

[108.] pitkästä aikaa koulusatulalla!

Mun huone on upeassa kunnossa ja enempää en edes teille uskalla paljastaa kuin tuon kuvan verran! :D Eilen olin reilu 12h töissä + matkat päälle ja illalla vielä jouduin tekemään koulujuttuja kun muu tiimi ei taas vaiheeksi ollut tehnyt... Vuokraaja kävi sentään ratsastamassa Peksulla!



 Siistiä! Ja tässä ei näy todellakaan koko huone, saatika mun vaatekaappi :D



Tänään myöhästyin koulusta kun olin vahingossa sammuttanut kellon. Päivä tuntui tooooooosi pitkälle 9-15.30 ja aattelin, että tallille on taas kiva mennä. No jäinpäs sitten autolla kiinni tallin parkkiksella ja taistelujen jälkeen sain sen kyllä itse sieltä pois, mutta ajoin sen jälkeen tallin oven lähelle auton ja varmasti täst edes parkkeeraan siihen ennen kuin parkkis aurataan kunnolla! :D

Harjasin Peksun ennen ratsastusta hyvin ja selvitin harjan + hännänkin. Ollaan nyt menty varmaan pari viikkoa estesatulalla, koska ollaan käyty pellolla niin paljon ja Peksu on muutenkin ollut vähän energinen. Estesatulassa on vaan niin paljon helpompi istua ja pysyä kyydissä jos Peksu pelleilee! Meillä on 2 satulatelinettä päällekkäin, ja koulusatula on ollut nyt ylhäällä. Tänään kuitenkin kaivoin sen sieltä huopien ja loimien alta taas alapaikalle ja käyttöön!

Ratsastin kentällä reilu 50min ja Peksu oli suoraan sanottuna ihan  k a m a l a ! Itse en ole käynyt selässä kunnolla kahteen päivään ja kyllä taas huomaa! Maanantaina käytiin siis ilman satulaa reilu puoli tuntia tiellä kävelemässä ja otettiin pienet ravi -ja laukkapätkätkin.

Alkukäyntien jälkeen kun aloin keräilemään rauhassa ohjia niin Peksu vetäisi ne monta kertaa takaisin, painoi päänsä alas ja halusi jatkaa pitkin ohjin tallustelua. Siinä vaiheessa tiesin jo, ettei ratsastuksesta tule meille kummallekkaan helppo. Peksu oli löysäily päällä ja mä jo valmiiks pahalla tuulella, eli siitä ei voinut seurata mitään hyvää...

Peksu oli ihan jäykkä ja erityisesti oikealle asettaminen/taivuttaminen oli ison työn takana. Tehtiin aika perusjuttuja ja mentiin paljon harjoitusravia. Hiljalleen se alkoi sujua ja välikäyntien jälkeen otettiin laukkaa. Aluksi laukka sujui tosi upeasti, mutta sitten alkoi tulla ongelmia asettamisen kanssa. Peksulle pienikin asetus tarkoitti sitä, että pitää käntyä... Voi herran jumala niitä meiän laukkaympyröitä suomeksi neliöitä...?

Sain Peksun toimimaan hyvin uralla tai ymypyrällä, mutta kun piti alkaa esim suoristaa ympyrän + kulman jälkeen pää alkoi herralla heilua, ei malttanut ravata kunnolla ja pidäte tarkoitti Peksun mielestä että kovempaa ja pää ylös!

Kun herra edes suunnilleen kierroksen meni kunnolla harjoitusravissa aloin keventelemään ja annoin pidempää ohjaa. Nyt kun Peksu sai oikeasti venyttää kaulaa oli se rennompi, mutta taas lähes kuuro pidätteille. Sain Peksun kuitenkin taipumaan paremmin ja kuuntelemaan pohkeita, joten ravattiin sitten reippaammin ja 50minuutin taistelujen jälkeen lopetettiin tyytyväisenä!

Loppuksi mentiin vielä tielle kävelemään vajaa 15minuutin loppukäynnit ja tallissa kylmäsin takajalkoja reilu puolituntia /jalka lumipusseilla :)

Nyt sitten olisi vielä huone siivottavana! Huomenna koulua 9-15.30 ja neljältä vielä yksi kokous. Ensi kuussa Helsingin Kampissa on Laurean esittelytapahtuma 3 päivänä ja olen lupautunut menemään sinne esittelemään meidän koulua! :) Kokous kuulemma kestää pitkään, mutta ilmoitin jo lähteväni 5 jälkeen. Täytyyhän se hevonen mennä hoitamaan kun on sellaisen hankkinut! :)  Sitten illalla pitäisi vielä tehdä lomille tulevalle inttipojalle kakku!






Ainin ja Peksun kengitys siirtyin tältä päivältä perjantaille, joten se on mulle hyvä syy jättää koulu väliin :) Viikonlopun olen luvannut pyhittää poikaystävälle, mutta katsotaan ehdinkö teille kuitenkin jotain postailla! Joulunaikaan otettuja kuvia löytyisi vaikka millä mitalla, ja meillä on uusi pieni + karvainen perheenjäsenkin! Tietty kakun lopputulos pitää raportoida tänne! :D

Tällä kertaa vähän erilainen postaus...

tiistai 17. tammikuuta 2012

[107.] Kisakauden suunnittelua

Tässä postauksessa paljon kuvia ja vähän tekstiä! :) Tämä on nopesti töissä kirjoitettu ja kuvat on sellaisia, joita mulla oli netissä tallennettuna, joten jotkut ovat jo varmasti nähneet ne! Pahoittelen!

Mutta luvassa siis tulevan kisakauden pohdintoja...

Viime kesänä innostuin kokeilemaan kilpailemista Peksulla! Ensimmäisenä kesänä siis vain harrasteltiin ja nyt meidän kolmantena yhteisenä kesänä olisi taas tarkoitus käydä vähän kisakentillä :)


Ruusukehai ;)



Peksua en ostanut kisakäyttöön vaan harrastehevoseksi. Ja ostotarkastuksessa, 2 vuotta sitten, sanottiin että herra ei kestä enää aktiivista kisailua/valmentautumista. Ja mieluummin pidän Peksun kunnossa, kuin kisaan hulluna sillä ja omaa itsekkyyttäni joutuisin siitä luopumaan.



Peksu tyytyväisenä palkintojenjaossa! Ratsastaja taas näyttää vähän kettuuntuneelta... :D



Peksu on siis ennen kisannut 110cm ja helppoa kenttää kansallisella tasolla. Viime kesänä käytiin lähitallilla seurakisoissa hyppäämässä useamman kerran 60-80cm luokkia ja vähän helppoja koululuokkia. Ainoistakaan estekisoista ei tarvinnut tulla kotiin ilman voittoa ja sinivalkeaa ruusuketta ;)



Kunniakierroksen jälkeen...



Tänä vuonna tarkoituksena taas käydä samalla tallilla este + koulukisoissa. Kyseiset kisat ovat vielä oman seurani järjestämiä, joten niistä saamme seura-alennusta ja kerrytän omia CUP-pisteitäni. Niin este- kuin koulukisatkin järjestetään kerran kuussa, joihin mahdollisimman moniin olisi tarkoitus osallistua.



Verkkaaaa ja mahtava tuoli-istunta!



Tänä kesänä on tarkoituksena kisata esteillä 70-80cm luokkia, ehkä loppukaudesta voisi yhden 90cm kokeilla. Viime kauden viimeisissä kisoissa kävimme hyppäämässä ensikertaa 80cm luokkaa ja tipuin jo toisella esteellä :( 70cm voitettiin, mutta 80cm oltiin jo molemmat väsyneitä. Tämä kaikki on videolla ja voisin sen tänne laittaakkin! :D Mutta kuitenkin, jatketaan taas varmaan siitä (60cm-) 70cm ja koulukisojen puolella helpoimmista luokista :D Mutta nyt pyritään ehdottomasti saamaan niitä sijoituksia koulukisoistakin!

Peksu kyllä menisi mielellään niitä isompiakin esteitä, mutta itse olen aika arka esteillä :( Ja pelkään sarjaesteitä! :D Muutenkaan ei pahemmin hypätä, joten sen takia mennään noita pikkuluokkia! Kotona ollaan hypätty korkeimmillaan 80cm rataa. Yksittäisenä kotona sarjaesteellä B-osa on ollut enimmillään 100cm okseri.



Radan lopetus ekoissa koulukisoissa



Vuoroa odottamassa :)



Ollaan ostamassa omaa traileria, joten silloin olisi mahdollista päästä osallistumaan valmennuksiin ja intoa olisi lähteä kokeilemaan erityisesti niitä koulukisoja muillekkin talleille! :)



Loppuverkkaa ruusukkeen kanssa ;D



Seuran sivuilta, http://jokelanratsastajat.net/, löytyy kalenterista seuraavat kilpailut joihin olisi tarkoitus osallistua! (myöhemmin tulossa lisää kisoja kalenteriin) :

18.02. Seurakilpailut, esteet - ehkä 60cm, mutta ainakin 70cm
19.02. Seurakilpailut, koulu - Tutustumisluokan kouluohjelma tai Helppo B:0
31.03. Seurakilpailut, esteet  - 70cm (60cm/80cm)
01.04. Seurakilpailut, koulu - Aikuismerkkiohjelma tai C- / B-merkkiohjelma

Ja sitten riippuen miten oman seuran kisoissa käydään, niin myös niitä muiden tallien kisoja!

06.05. olisi seuran järjestämä match show, jos sattumalta tulisi sennuheppojen luokka niin sinne voisi osallistua! :D



70cm radalta!



Palkinnot kiinnitettynä meiän kuvaan, tämä löytyy mun huoneen seinältä siis!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

[106.] Takana hikisiä treenejä!

Heipsan kaikki taas pitkästä aikaa! :)

Poikaystäväni, Tomi, lähti viikko sitten maanantaina inttiin ja mulla on ollut vähän tylsää :D olen koittanut välttää sitä, että tulen kotiin koneelle ja siinä sitten se ilta meneekin. Oon siis viettänyt paljon aikaa tallilla ja tällä viikolla vuokraajakaan ei ole käynyt. Ja mä en edes muista milloin Peksulla olisi ollut viimeksi vapaapäivä.... Ehkä muutama viikko sitten? :D

Heppaa ja itseäni on siis tullut rääkättyä oikein kunnolla ja koulukin jatkui taas keskiviikkona. Kaverin kanssa olin perjantaina ja lauantaina kävinkin moikkaamassa Tomia armeijassa, kun siellä järjestettiin sellainen vierailupäivä :)

Mä olen muuten innostunut nyt pitkästä aikaa ihan kauheesti telkkarin katselusta ja tulihan koneelle ladattua Sims 3 ja Simcity 4 :D Heh, ne on oikein mukavaa ajanvietettä.

Mutta nyt Peksun kuulumisiin! Herra on saanut kunnolla liikuntaa ja ollut samalla lihotuskuurilla! Ihan käsittämätöntä, miten nopsaan Peksu on lihonut. Ennen Peksu sai 1,5l peacemakeria, 0,5l turvotettua melassia + kivennäistä, pellavaa ja lisävitamiinit yms. Nyt lisäsin iltaruokintaan 0,5l racingin greenline pellettiä ja tuon määrän sekoitan n. 2litraan vettä. Siitä tulee siis ihan kunnolla tavaraa ja iltaruoka mahtuukin juuri ja juuri 5litran ämpäriin :D Varmaan jossain vaiheessa vähennän määrää, ettei liian pullukaksi herra pääse. Niin, ja Peksuhan saa heinää oikeastaan niin paljon kuin syö, mutta aikaisemmin olen jo todennut tuon hyväksi lihotusruuaksi!


Racing Greenline 25kg, säkin hinta on noin 15€. Kuva © Idänratsu


Viimeviikolla ollaan menty pellolla, hypätty, ja treenattu kunnolla koulua kun kenttä on ollut kunnossa. Perjantaina juoksutin riimulla, kun luulin että herra on ihan väsynyt viikon ohjelmasta. No Peksuhan hinas mua ympäri kenttää liinan perässä ja loppujenlopuksi pääsi vielä karkuunkin! Aivan hulluja pukkeja ja pientä keulimista! Ei onneksi käynyt mitään, ja sain Peksun kiinni :) 

Tänään, sunnuntaina, mentiin kaverin + hänen ponin kanssa pellolle! Äiti tuli kuvaamaan ja annettiin mennä oikein kunnolla! Peksu taisi pukittaa vain kerran, mutta jarrut oli pahan kerran hukassa... Nivelellä ei muutenkaan oikein tahtonut löytyä minkäänlaista tuntumaa suuhun, mutta ainakin meillä oli hauskaa! :D Ja kaveri kun oli mukana, niin tuli tunnettua ex-laukkahevosen kilpailuvietti. Itse en olisi halunnut mennä niin kovaa kun ihan oikeasti pelotti! Yritin vaan kaikin keinoin pitää hevosen hallussa, mutta tää tykkäs mennä hitsin kovaa :D Nätisti Peksu aina odotti laukannostoa, mutta kun nostin pepun penkistä ja laitoin käden eteen + pohkeet kiinni niin tää lähti! Kerran jouduin vähän ikävämmin tekemään pysähdyksen, kun vauhti vain kiihtyi kun kaveri tuli ponillaan takana (joka oli lähtenyt tytöltä käsistä, laukkaamaan ilman lupaa siis). 

Hauskaa meillä kuitenkin oli ehdottomasti ja yllätyin Peksun hyvästä kunnosta! :) Tässä teille kuvia päivän peltoilusta. Ja nämä on vaan jossain satunnaisessa järkässä, kun välillä on loimi ja välillä ei. Ja pidin sitä siis pellolla vain aluksi + lopuksi...



Tää on mun lempparikuva tältä päivältä! :)



 Peltokönötys estesatulalla = SALLITTUA! :D







 Tässä oli melkoinen vauhti päällä! Huomatkaa korvat, Peksu kuuli,
että nyt tulee kaveri takaa, joten KOVEMPAA vaan!







Venyy venyy!



Tämäkin kuva on mun mielestä kiva! :)


Kaikkien kuvien © Tuula S.


pahoittelen, että tuli epäsiisti postaus! :(