torstai 26. tammikuuta 2012

[115.] Epätoivoista kouluratsastusta

Eilen kävin katsomassa reilu puoli tuntia kun vuokraaja ratsasti Peksulla. Hän huomasi saman, että Peksu on todella jäykkä ja erityisesti oikealle. Vuokraaja ratsasti ihan nätisti ja rennosti Peksulla, mutta ravi meni huomattavasti paremmin kuin käynti! Käynnissä Peksu vaan heitteli päätään koko ajan.

Sitten kävin tuhlailemassa 87€ bemarin tankkiin ja ostin Peksulle säkin peacemakeria ja säkin pellavaa! Olisin kokeillut Charles Owenin Hampton -kypärää, mutta myynnissä oli vain 57 ja 59 kokoja. Myyjä sanoi, että välikokoja tulee parin viikon sisään, eli täytyy käydä aina välillä kurkkailemassa :)

Charles Owen Hampton



Tänään Peksu olikin sitten aivan kamala ratsastaa. Alkuun meni vielä ihan hyvin, mutta sitten ei ollut kuin alamäkeä. Keventelin kauan ja tehtiin vaikka minkänököistä ympyrää ja kiemurreltiin ympäri kenttää. Tavoitteena oli saada Peksu kuulolle ja rennoksi ennen laukkoja. Laukat menivätkin suoraan sanottuna ihan perseelleen. Ei kyllä tullut mistään mitään ja hevonen ei ollut ollenkaan yhteistyöhaluinen! En edes muista koska viimeksi oltaisiin laukattu noin kauan.. Kumpaankin kierrokseen peksu oli mahdottoman jäykkä ja takajalat huitelivat tasan jossain muualla kuin missä pitäisi...! Todella upeitakin pätkiä mahtui mukaan ja ihan ihmettelinkin miten samalla kertaa laukan laatu voi vaihdella niin paljon. Väsyin itsekkin kunnolla ja Peksukin oli aivan hikinen kaulasta vaikka on klipattu. Loppuraveissa mentiin reippaasti eteen ja siinä Peksu tuntui edes vähän hevoselta. Niin ja ratsastin 80min + 15min loppukäynnit talutellen tiellä.

Eipä siis kovin hyvältä vaikuta tulevia koulukisoja ajatellen. Ja lieneekö sattumaa, että viime viikolla meillä oli täysin sama ongelma vuokraajan ratsastuskerran jälkeisenä päivänä... No, mutta ensi kerralla sitten paremmin! :) Ja eiköhän Peksu ole huomenna ihan mukava ratsastaa. Heti kun paranen niin lupaan varata meille kouluvalmennuksen!!

PIENEN PIENI TAUKO LUVASSA! Lähden perjantai aamuna, eli huomenna, klo 9 Tahkolle viikonlopuksi! (Heppa käydään tietenkin ratsastamassa aamulla, eli aikainen herätys luvassa!) Takaisin tullaan sunnuntaina iltapäivästä ja olen luvannut viettää sitten aikaa Tomin kanssa. Joten seuraavan postauksen kirjoittelu meneekin maanantaille! Jos sää sallii, niin Tomi tulee kuvaamaan ratsastusta maanantaina, joten sitten olisi teillekkin katseltavaksi niitä ratsastuskuvia! :) Eli hyvää viikonloppua kaikki ihanat lukijani ja alkuviikosta palaillaan taas! :)

ps! Monet ovat vastanneet kyselyyn, että blogissa on vähän parantamista. Laittakaa mulle ihmeessä palautetta, että mitä muutoksia haluatte. Teitähän varten minä täällä kirjoittelen ja haluan että ulkoasukin on teidän mieleen! :) Eli siis ehdottomasti kritiikki on myös tervetullutta!

pps! Tälle päivälle olin suunnitellut jo kuolainpostauksen, mutta tästäkin postauksesta tuli näin pitkä ja tein muutoksia. Eli siis huomenna luvassa ajoitettu kuolainpostaus! Ja pahoittelen säätöä, jos joku ehti sen jo näkemään, kun julkaisin sen ensin mutta poistinkin sittenkin. Eli sittenkin huomenna luvassa postaus :D

4 kommenttia:

  1. Hei, mie tunnustaudun yhdeksi, joka valitsi tuon "hieman parantamista". Itse kun olen sitä mieltä, että bannerissa olisi kiva olla kuva/kuvia. Mutta muuten blogisi on mukavan yksinkertainen, eikä siinä ole liikaa mitään härpäkkeitä. Kirjoitusta on helppo lukea ja kuviakin on ihan sopivasti. Ja muutenkin käyn täällä välillä urkkimassa. Et ehkä muista mua, mutta oltiin Torpissa samassa koulussa. Sie olit Katajan Emmin kanssa samalla luokalla, mie oon teitä kolme vuotta vanhempi. Monesti kävin Katajilla ratsastamassa ja siekin siellä välillä olit. :> Enempi ehkä olin silloin Jatan kaveri. Mutta tiedätpä, että tämmöinen tyyppi täällä käy juttujasi lukemassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on laitettu kuvia! :) Hei ja tosi kiva juttu kun tulit kertomaan olevasi lukija! :)

      Poista
  2. Minä taas tykkään sun blogista tosi paljon tämmösenä. Sulla on aika paljon kuvia kuitenkin, koska varsinkin kun nyt on talvi ja vaikee saaha kuvia. Videoita ois kiva joskus nähä, esim viikonloppuna otettuja, sillon varmaan kerkeis ratsastaa aikasemmin? Mutta tosiaan, pidän tosi paljon sun blogista ja tää on tosi mielenkiintonen heppablogi. Kirjotat sopivan pitusia postauksia, joissa ei oo liikaa höpöttelyä kuitenkaan ja liian monimutkasten asioiden jauhamista! :) Musta tää on hyvä tälläsena, mutta jos jotain tarvis lisää niin ehkäpä kuvia ja videoita.

    http://mindmepink.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Koitan saada aikaseks raahattua tota kameraa enemmän tallille ja ottaa myös niitä videoita sillä. Ja tietenkin aina mahdollisuuksien mukaan pitää vinkua joku mukaan kuvaamaan :)

      Poista