sunnuntai 26. joulukuuta 2010

lemppari blogit

Empäs olekkaan vielä esitellyt teille omia lemppari blogejani! Nyt kun ei kauheesti muutakaan kerrottavaa ole niin nämä tänään (:

Seuraan useampia, mutta nämä kaksi on pakko esitellä ihan kunnolla. En laita paremmuusjärjestykseen, koska molemmista tykkään niin paljon. En ole edes varma olenko kummankaan listoilla lukijana, mutta nämä ovat päässeet ihan kirjanmerkkipalkkiin osoiterivin alle ja tosta ne on helppo suoraan klikata :)



Ensiksi esittelen teille Uinon blogin, ihan siitä syystä että sitä olen seurannut yli vuoden ajan. Nyt vasta pari kuukautta sitten aloin seuraamaan muita blogeja tämän blogin lisäksi kun innostuin asiasta enemmän. Tykkään todella paljon hänen tyylistä ja tavasta kirjoittaa. Vaikka tyylimme eivät täysin kohtaa niin blogista löytyy muutakin. Hiusjuttuja, ruokaa, tuunausta eli kaikkea monipuolisesti ja sehän on just mun makuun. Videopostaukset on ihan huippuja ja Ainolla jaksaa aina olla iloinen asenne päällä! Saa kyllä mutkin aina tosi hyvälle tuulelle :) Upeita kuvia löytyy vaikka muille jakaa. En käsitä miten joku jaksaa käyttää niin paljon aikaa niiden ottamiseen ja muokkaamiseen ja raahata sitä kameraa mukana! Aino jaksaa panostaa todella paljon tuohon blogin pitämiseen. Eipä tähän mennessä kertaakaan ole mikään alkanut ärsyttämää blogissa, tuolla suosikeissa se on ja varmasti pysyy!

Suosittelen ehdottomasti kaikille, jopa poikaystäväni tykkää lukea tätä blogia ;) Oon oppinut "tuntemaan" Ainon tosi hyvin (tai no kuinka paljon blogin perusteella toisesta voi oppia) ja tuntuu ihan kuin Aino kirjoittaisi mua varten!




Tämä blogi onkin uudempi tuttavuus, mutta se on tullut jo ainakin kertaalleen luettua läpi. Tuulin blogi on erilainen kuin Ainon, mutta molemmista tykkään yhtä paljon. Blogit tavallaan "täydentävät" toisiaan. Erityisesti tykkään siitä kun Tuuli kertoo yksityiskohtaisesti päivästään ja myös niistä biletysreissuistaan! ;) Aina jotain uutta ja erilaista kerrottavaa tai erilaisia kuvia ja asuja. Tuulin blogi ei ole vielä kauhea tuttu, joten enempää en oikein osaa sanoa!

Kuvia klikkaamalla pääsette siis noiden tyttöjen blogeihin, toivottelen hyviä lukuhetkiä! ;)

Muita mainitsemisen arvoisia blogeja: http://eerinin.blogspot.com/ & http://thathereason.blogspot.com/


Huomenna lähetään Tomin kanssa Helsinkiin shoppailemaan ja ajattelin kerrankin jaksaa ottaa kameran (kylläkin luutavasti pokkarin) mukaan niin saa teille kuvia katsottavaksi (: Ja tietty tulee vielä esittelyt ostoksista ja toivottavasti tulee osteltua paljon! Joululahjat esittelen vielä myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. voi kiitos ja toivottavasti tykkäilet jatkossakin :)

    VastaaPoista
  2. kiitos paljoon ! :) piristi munki päivää kummasti

    VastaaPoista
  3. Kiva, että mun idolit viitsii ihan mun blogiin asti tulla kiittämään (:

    VastaaPoista