lauantai 25. joulukuuta 2010

oli ja meni

Mä odotin joulua kauheesti, mutta se olikin jotenkin iso pettymys mulle. Eilen käytiin iskän kanssa joulukirkossa ja syömässä mummolla. Kasattiin ja koristeltiin kuusi ja tehtiin yhdessä ruokaa. Sitten kotiin äitin kanssa syömään ja avaamaan lahjoja. Päivä oli rankka vaikkakin ihan mukava. Jotenkin se joulufiilis jäi puuttumaan ja menin nukkumaan jo puoli 10, ihan oikeasti...

En pyytänyt mitään lahjaksi, koska oikeasti unohdin miettiä mitä haluan. Eipä tässä saisi valittaa kun paketeista löytyi sitten aterimet ja 10000kg suklaata + muuta pientä. Ainiin, sain mä ne aikaisemmassa postauksessa esitellyt mustat kengät! Puhuin niistä äiskälle ja se oli osannu yllätykseks ostaa just oikeet. Eli eipä tarvii enää miettiä kummat ostaisi! Viime vuonna sain ipod touchin ja tänäkin vuonna odottelin jotain lahjaa mistä olisi ihan innoissaan. Ehkä pitää aikuistua ja tottua siihen, että saa "vaan" suklaata?




14 tunnin yöunien ja useiden painajaisten jälkeen kun sain itteni aamulla ylös niin oli edelleen väsynyt olo. Nyt oon istunu monta tuntia koneella ja lukenut mitä ihmeellisempiä blogeja. Esimerkiksi tästä blogista on tullut luettua yli vuoden postaukset.

Yrittelen herätä täältä masennuksesta ja saada huomenna jotain aikaiseksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti